Peltoriista Diana

Alkaen: 54,89

Peltoriista Diana

Alkaen: 54,89

Peltoriista Diana on kaksivuotinen peltoriistalle tarkoitettu kasvusto, jonka tarkoituksena on antaa ensisijaisesti suojaa. Suojasta hyötyvät niin poikaset kuin aikuisetkin ja erityisesti petolintujen saalistuspaine vähenee merkittävästi korkean ja suojaavan kasvuston alueella. Peltoriista Diana mahdollistaa poikasten piiloutumisen myös maan pinnalla kulkevilta pedoilta. Suojaavan vaikutuksen lisäksi Peltoriista Diana -kasvusto houkuttaa hyönteisiä, jotka ovat riistalintujen poikasille elintärkeitä ravintokohteita.

Peltoriista-kasvusto perustetaan kolmemetrisenä monimuotoisuuskaistana tavanomaisen viljapellon reunalle. Kaista lasketaan lohkon pääkasvin pinta-alaan, kunhan sen leveys ei ylitä kolmea metriä. Syksyn muokkauksessa samainen kolmen metrin kaista jätetään koskemattomaksi, jolloin se voidaan myös toisena vuotena ilmoittaa monimuotoisuuskaistaksi. Toisen vuoden heinä-elokuussa kaista voidaan muokata kevyesti ja kylvää esimerkiksi Syyskylvö Dianalla. Tällöin kaista voidaan ilmoittaa riistapelloksi kolmantena vuotena. Tällä tavoin saadaan kaistalla pidettyä kolme vuotta kasvustoa, joka edistää monimuotoisuutta ja hyödyttää etenkin peltoriistaa. Tämän jälkeen suosittelemme pitämään kaistaa 2–3 vuotta Maanparannus Dianalla, jonka jälkeen viljelykierto voi taas alkaa alusta. Maanparannus Diana voidaan kylvää suojaviljaan, jolloin perustamisvuodelle saadaan riistapellon tukitaso. Seuraavana vuotena kaista ilmoitetaan viherlannoitus nurmena tai lohkon pääkasviin kuuluvana suojakaistana, kunhan leveys pidetään maksimissaan kolmessa metrissä.

Tuote on kehitetty yhdessä Ruotsin johtavien riistanhoitajien kanssa. Tavoitteena on ollut löytää tuote, joka auttaisi etenkin peltopyitä selviytymään talvesta ja pystyisi vähentämään petoeläinten peltopyykantoihin kohdistuvaa verotusta. Käyttämällä tätä tuotetta yhdessä lisäruokinnan, syysviljelyn ja petoeläinpyynnin kanssa, voidaan lisätä peltoaukean peltoriistakantoja merkittävästi! Peltopyyt, rusakot, fasaanit ja kauriit kiittävät näistä toimenpiteistä!

Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , ,

Kaksivuotinen seos peltoriistalle.

Liitetään pääkasvustoon 3m reunavyöhykkeenä.

Annostus 8–10 kg/ha

Sisältö: aikainen vehnä 25%, keltasinappi 25%, hunajakukka 25%, sikuri 15%, valkoapila 10%

Lisätiedot

Paino 3-10 kg (kilogramma)